ToKo

ToKo tarkoittaa tottelevaisuuskoetta, joka on yksi koirille tarkoitettu kilpailumuoto. CityBelgien tokokentällä harjoitellaan paitsi ToKo-kisoissa vaadittavia asioita, myös aivan perustottelevaisuutta eli arkipäivän tilanteissa tarvittavia asioita (istu, seuraa, paikalla). Myös aivan pikkupennuille on oma beibiryhmänsä, jossa harjoitellaan paitsi perustemppuja myös sosiaalisia taitoja, ja jossa erityisesti uudet koiranomistajat saavat koulutusvinkkejä ja uusia ystäviä. (Pikkupenturyhmään saavat tulla kaikki kahteen kertaan, siis 3 ja 4 kk iässä, rokotetut pennut -- ota ensimmäisellä kerralla rokotustodistus mukaan!) Huom. Syksystä 2003 lähtien kaikkiin toko-ryhmiin on ilmoittauduttava etukäteen, ryhmäkoko on rajoitettu!

 

penturyhma

CityBelgien penturyhmä, Talin kenttä syksy 1994.

Penturyhmän lisäksi kentällä harjoittelee tavoitehakuisten ryhmä/ryhmiä koirien ja koulutusohjaajien määrästä riippuen. Koulutustunnin aikana liikkeitä tehdään sekä ryhmässä (esim. paikallaolo) että yksitellen, ja koulutusohjaaja pyrkii keskittymään jokaisen koiran yksilöllisiin ongelmiin. Koulutusohjaajan opastaessa yhtä koulutettavaa voivat muut kuunnella ohjeita tai keskittyä omaan koiraansa, esim. kontaktiharjoituksilla. Koirien ei tulisi antaa kentällä leikkiä keskenään, sillä on tärkeätä, että ne oppivat nimenomaan koulutuksen ja oman omistajan kanssa puuhastelun olevan kaikkein mukavinta!

 

lepohetki

Rankan treenin jälkeen on pakko vähän levätä.

CityBelgeissä suositaan ns. pehmeitä eli motivoivia koulutusmenetelmiä. Kun tulet ensimmäistsä kertaa kentälle, ota mukaan koirasi lempilelu ("vetorätti" tai ns. motivointipatukka, tai pallo ovat yleensä hyviä) ja vaikkapa makupaloja Kilpaileville koirille CityBelgeillä on oma ryhmänsä, joissa hiotaan varsinaisia kisaliikkeitä. Ryhmän tiedot löytyvät koulutusaikataulusta. Aloittelevatkin (ja jopa koiran hankkimista vasta harkitsevat!) ovat toki tervetulleita kentän laidalle katsomaan, mitä kaikkea "konkarit" osaavat!.

 

tokokisa

Onnistumisen Iloa ToKo-kisoissa.

ToKo-kisojen vaatimukset löytyvät sääntökirjasta jollaisen voi tilata esim. Kennelliittosta tai Suomen Belgianpaimenkoirayhdistyksestä. . Alokasluokan liikkeet ovat melko yksinkertaisia: makuulla paikallolo, seuraaminen hihnassa ja ilman, liikkeestä seisominen ja maahanmeno, luoksetulo ja hyppy. Ylemmissä luokissa mukaan tulee mm. noutoja, ruutuunohjaus, luoksetulosta pysähtyminen ja maahanmeno, ym. vaativampia suorituksia.

Yhteys koulutusohjaajiin? Klikkaa tästä!

  koulutettu koira

Koulutettu koira.

 


CityBelgien koulutussivulle.
CityBelgien PK-sivulle.
CityBelgien agility-sivulle.

Päivitetty viimeksi: 2003-07-10 / mtt