CityBelgit r.y. webbisivut.
Koeliikkeenä vain Tokossa. Liike on käytännössä samanlainen sekä VOI- että EVL-luokissa: Ohjaaja on kehään mennessään ottanut (muista itse ottaa!) tunnistusnoutokapulan, eli n. 2x2x10 cm kokoisen puukapulan (käsittelemätöntä puuta) ja laittanut sen taskuunsa. Tunnistusnoutoliikkeessä liikkeenohjaaja vie tämän esineen sekä 5 muuta samanlaista esinettä 10 metrin päähän. Koiran tulee käskystä mennä esineiden luokse, etsiä ohjaajan hajuinen esine, ja tuoda se ohjaajalle. Kapulat sijaitsevat usein ympyränä (ns. kellotaulu), mutta myös jonoja, rivejä tai tuplajonoja on kisoissa nähty, joten kannattaa harjoitella muitakin asetelmia kuin perinteistä kellotaulua.
Tunnistusnouto on parhaimmillaan helppo opettaa, sillä jotkut koirat osaavat sen lähes luonnostaan: jos koirasi tuo metsässä takaisin heittämäsi kepin, eikä koskaan jotakin satunnaista väärää keppiä, se oikeastaan jo osaa tunnistusnoudon! Nyt tehtävä pitää vain saada siirrettyä myös tokokentälle ja tunnarikapuloihin.
Tunnistusnoudon opettamista ei siis ole pakko aloittaa "virallisia" tunnarikeppejä käyttämällä, vaan mikä tahansa puuesine käy: metsänkepit, kävyt tms. Näiden etuna on nimittäin se, että "hajustamattomia" esineitä on helppo löytää, esim. käpyjä metsästä, jos harjoitus tehdään kesken metsälenkin.
Tunnistusnouto koostuu oikeastaan kahdesta eri osasta: noutoliikkeestä ja oman (ohjaajan hajuisen) esineen tunnistamisesta.
Harjoittelu kannattaa aluksi aloittaa aina siten, että pyydetään koiraa noutamaan pari kertaa vain se oma esine, ilman että häiriöesineitä on lähellä. Kun koira on tuonut kepin pari kertaa, harjoittelu kannattaa joksikin aikaa siirtää korkeaan ruohikkoon, jolloin koira joutuu aktiivisesti käyttämään nenäänsä jo sitä pelkkää yhtä keppiä etsiessään.
Varsinainen tunnistusnoutoharjoittelu aloitetaan siten, että oman esineen lähelle mutta kuitenkin riittävän kauas siitä asetetaan yksi häiriöesine, jonka tulee olla riittävän samanlainen, mutta siinä ei missään nimessä saa olla ohjaajan hajua. Koiraa pyydetään tuomaan oma keppi (esim. "oma!"). Jos se tuo väärän kepin, väärä keppi otetaan siltä pois vähäeleisesti (ei toruta, mutta ei kehutakaan) ja lähetetään se hakemaan uudestaan oma esine. Koiraa kehutaan ruhtinaallisesti, kun se tuo oikean esineen. Vaihtoehtoisesti voidaan koiraan yrittää vaikuttaa heti, kun se kiinnostuu väärästä kepistä: sen mielenkiinto yritetään suunnata oikeaan keppiin ja kehutaan välittömästi, kun se ottaa oikean kepin. Joillakin koirilla tämä tapa voi aiheuttaa sen, että ne helpommin odottavat aina ohjaajan hyväksyntää valinnalleen, joten ainakin tämän menetelmän käytössä edistyneemmässä vaiheessa on syytä olla varovainen!
Pitkän ruohikon ideana on, että koira joutuu käyttämään hajuaisiaan jo keppejä etsiessään, eli ei suoraan näe niiden sijaintia. Silti koira saattaa aluksi ottaa ensimmäisen löytämänsä kepin, ennen kuin se ymmärtää, että juuri se omistajan hajuinen "oma" keppi voi tosiaankin löytyä samasta heinikosta. Oivaltamista voi auttaa se, että häiriökeppi on suht lähellä omaa keppiä (= koira voi nähdä ja haistaa molemmat suht samanaikaisesti), mutta joillakin koirilla toimii paremmin menetelmä, jossa häiriökeppi sijaitsee suht pitkään oman kepin takana, eli koira ikäänkuin autetaan valitsemaan oikein, ja se oppii hajuttoman häiriökepin olevan ylimääräistä rekvisiittaa. Tässä tavassa on syytä olla tarkkana, että koira ei kuitenkaan automaattisesti oppisi ottamaan aina vain ensimmäiseksi löytämäänsä (yleensä lähintä) keppiä.
Jokaisen yksittäisen treenikerran jälkeen kannattaa hiukan vaihtaa paikkaa, jotta maahan (ruohikkoon) ei tarpeettomasti jäisi oppimista haittaavia ylimääräisiä hajuja (ohjaaja tai koira itse kosketellut ruohoa kohdassa, johon seuraavaksi laitettaisiinkin häiriökeppi).
Etenkin jos koira ei näytä heti ymmärtävän, mistä on kyse (esim. jos vastaavaa treeniä ei ole tehty metsän kepeillä kovinkaan paljon), harjoitusta vaikeutetaan hyvin pienin askelin: kun koira on tuonut muutaman kerran erehtymättä oman kepin yhden häiriökepin läheltä, voidaan jonkun aikaa harjoitella edelleen vain yhtä häiriökeppiä käyttäen, mutta vaihtaen keppien keskinäistä asemaa. Sitten myöhemmin ottaa mukaan toinen häiriökeppi, jne.
Muutama sananen esineiden hajuista: koska koiran hajuaisti on niin mainio, tunnistusnouto on sille parhaimmillaan yhtä helppoa kuin jos meidän pitäisi sinisten keppien joukosta etsiä yksi punainen keppi. Todellisuudessa ongelmia voi esiintyä, osittain juuri siksi, että koiran hajuaisti on niin hyvä. Oikeasti jokaisessa kepissä, jota ohjaaja on joskus koskenut, on hänen hajunsa, vaikka niihin ei olisi koskettu viikkokausiin. Toisaalta koira oppii helposti myös tuomaan "tuoreimman hajuisen" kepin (tämä itse asiassa on Englannissa ylemmän luokan Toko-tunnistusnoudon vaatimus!) Aluksi kannattaa kuitenkin kiinnittää huomiota siihen, että oma keppi on hyvin hajustettu (pyöritelty käsissä pidemmän aikaa) ja muut mahdollisimman neutraaleja, eli niitä säilytetään ulkona tuulettumassa, tai esim. lenkkipolun varrella "jemmassa". Alkuvaiheessa kerran kosketut (ohjaaja tai koira) häiriökepit kannattaa joksikin aikaa siirtää sivuun harjoittelusta.
Harjoittelu on helpointa tehdä avustajan kanssa, mutta yksin harjoitellessa on oltava tarkkana, että etenkään alussa neutraaleihin keppeihin ei tule ohjaajan omaa hajua. Harjoittelun kuluessa siihen ei kosketa, tai kosketaan ainoastaan kepillä / pihdeillä jne. Jos käytetään avustajaa, joka käsittelee "vääriä" keppejä, ei ainakaan aluksi kannata käyttää kovin tutunhajuista ihmistä, esim. oman perheen jäsentä, joiden hajut saattavat koiran mielessä helpommin sekoittua ohjaajan hajuun.
Jotkut kuvittelevat helpottavansa koiran suoritusta hajustamalla kepin jollakin muulla hajulla, esim. taskussa pidetyllä makkaralla. Tämä on huono ajatus, sillä koiralle on oikeasti helppo löytää juuri sen oman ihmisen hajuinen keppi. Lisäksi makkaranhajua voi olla syystä tai toisesta olla myös muissa kepeissä (liikkeenohjaajan käsistä tullut haju) tai vaikkapa kehän lattialla (pudonneesta makupalasta tai vaikkapa edellisen ohjaajan makkaranhajuisesta kepistä). Sen sijaan oman ohjaajan hajua ei muissa kepeissä ole!
Sitten, kun koira näyttää varmasti erottavan oman kepin neutraalinhajuisten keppien joukosta, häiriökeppejä voi alkaa hajustaa muiden ihmisten hajulla. Pyydä työkaveria, naapuria tai satunnaista ohikulkijaa ;-) käsittelemään häiriökeppejä, tai vaihda keppivarastojasi treenikaveriesi kanssa!
Kun liikkeessä edetään pidemmälle, tunnistusnoutoharjoittelua kannattaa vaihdella siten, että vieraiden keppien määrää vaihdellaan kokeissa käytetyistä viidestä jopa kymmeniin, keppien järjestystä vaihdellaan perinteisestä "kellotaulusta" jonossa tai rivissä oleviin keppeihin tai epämääräisiin rykelmiin, joissa oma keppi voi olla rykelmän keskellä tai jossakin selvästi kauempana, jne. Etenkin todella isosta ryhmästä etsiminen opettaa koiralle paineensietoa ja itseluottamusta: kyllä se oma keppikin sieltä lötyy, kunhan malttaa rauhassa etsiä! Tällainen harjoittelu sopii etenkin koiralle, jolla on tapana nostella vääriä keppejä tai joka alkaa hermostua, kun omaa keppiä ei heti löydy.
Kun koira osaa liikkeen, kannattaa harjoitella myös niin, että pitää omaa kapulaa kädessä vain tovin, sillä jos kisoissa liikkeet tehdään yksitellen, niin oman kapulan saa käteensä juuri ennen itse liikettä.
Kapulat kannataa harjoituksissa aina viedä 10 metrin päähän, mikä on matka kisoissakin. Näin koiralle opetaan, että kapulat löytyvät aina saman matkan päästä vrt tilanne, että alusta onkin ylipitkä ruoho, ja kapulat eivät näykään kunnolla.
Toko-liikkeenä: (Voittajaluokka) Ruutu on sijoitettu
kehän laitojen suuntaisesti kehän
takakulmaan, ja koira lähetetään joko kehän
sivun taikka lävistäjän suuntaisesti. Ruudun koko on 3x3
metriä. Koira lähetetään n. 25 metrin
päästä kohti ruutua, jossa se tulee käskeä
maahan (tai ensiksi pysäyttää ja sitten käskeä
maahan). Kun koira on maassa, ohjaaja lähtee kävelemään
kohti koiraa, tekee kehotuksesta käännöksen ja
palaa kohti lähtöpaikkaa, ja kehotuksesta kutsuu koiran
seuraamaan. Liike päättyy perusasentoon lähtöpaikassa.
Erikoisvoittajaluokka: Kuten yllä, mutta koira lähetetään
ensiksi "merkille", n. 10 m päässä olevalle merkitylle
pisteelle seisomaan, ja vasta siitä suoraan kohti ruutua.
PK: Koira lähteteään lyhyen seuraamisen jälkeen
"eteen", matka luokasta riippuen 25/30/40 askelta,
jossa koira käsketään maahan. Ohjaaja menee koiran vierelle
ja liike päättyy perusasentoon.
Periaatteessa ruudun eteenlähetys ja PK-eteenmeno ovat samat
asiat, mutta käytännössä ruutuunlähetyksessä
on vaikeampi pysäyttää koira oikeaan kohtaan, jos
koira ei osaa hakeutua ruutuun. Yleensä toko-koirat joka tapauksessa
"oppivat merkeille". Harkitse siis kahden eri käskyn
käyttämistä (huom. EVL:ssä ruutuunlähetys
tapahtuu joka tapauksessa merkiltä, eli ei suoraan ohjaajan
vierestä).
Harjoitellaan erikseen kaikkia osia: eteenmeno/ruutuunlähetys, seisomisesta maahanmeno, paikallaolo kun ohjaaja tulee kohti ja kääntyy, seuraaminen paikallaolosta liikkeeseen, ja loppuseuraaminen. Lisäksi harjoitellaan EVL:n merkillelähetystä.
Sallitut käskyt: merkille lähetettäessä ei saa antaa käsimerkkiä, eikä koiraa saa suunnata. Kannattaa opettaa ns. viritysana, jolloin koira hakee katseellaan ruudun. Merkiltä ruutuun lähetettäessä saa käyttää sekä suullsta että käsimerkkiä.
Käytännössä tokokoirat "oppivat merkeille" eli tunnistavat ruutumerkit ruutumerkeiksi ja tietävät, että niiden kuuluu mennä ruutumerkkien keskelle, joten aivan hyvin voi opettamisen aloittaa nimenomaan merkkien opettamisesta, vaikka jotkut vanhemman koulukunnan edustajat ovatkin sitä mieltä, että koiran tulee ruutuunmenossa ennen kaikkea totella eteenmeno- ja ohjauskäskyä. Jos päätät opettaa ruudun pelkällä eteen-käskyllä, muista, että PK-koira saattaa eteen-käskyn saatuaan singahtaa ulos kehästä ennen kuin ehdit sanoa kissaakaan (maahan-käsky kestää vielä kauemmin :-)
Mielellään jo pikkupennulle opetetaan , että ruutu on mukava paikka -- se saa hakea ruudusta palloa, joka on viety sinne yhdessä omistajan kanssa, ja sitten leikitään!
Ruudun opettamiseen on helpompi käyttää palloa tai muuta lelua kuin ruokaa. Lelun voi (alkeiden opettamisen jälkeen) heittää koiralle kaukaa, eikä koira niin helposti ala etsiä ruudusta lelua kuin nameja. Lisäksi kokeissa on aina se vaara, että jossakin ruudun lähellä on namin hajua (näin on useamman kerran käynyt kokeissa, joissa tokokehä sijaitsee paikassa, jossa on normaalisti agilityrata).
Ihan aluksi voit viedä pallon ruudun takarajalle koiran kanssa, eli koira näkee, miten pallo jätetään ruutuun, ja muutaman tällaisen treenin jälkeen esim. avustaja vie pallon ruutuun koiran nähden. Seuraava vaihe on, että pallo on ruudussa valmiina, kun koiran kanssa aletaan ruutua harjoitella. Pallo voidaan myös yrittää vähän kätkeä pieneen kuoppaan tai esim. kasata hiekkaa/ruohoa harjanteeksi sen eteen, jotta koira ei merkiltä asti näe, että pallo on ruudussa. Näin se oppii luottamaan siihen, että ruutuun kannattaa mennä, vaikka se ei palloa kauempaa näkisikään.
Myöhemmin voidaan harjoitella myös siten, että koira saa palkkion heti kun on tullut ruudun keskelle/takaosaan (ohjaaja itse tai avustaja heittää pallon tms.). Silti kannattaa aika usein harjoitella siten, että pallo on valmiina ruudussa, eli koiralle jää mielikuva ruudun takarajalla olevasta pallosta. Huom: avustajaa kannattaa käyttää etenkin, jos ohjaaja on huono heittämään tarkasti, tai hänellä on vaikeuksia nähdä, koska koira on kunnolla ruudussa (monilla on!) Palkka kannattaa aina laittaa samaan kohtaan ruudussa.
Ruutunmenossa koira kannattaa pysäyttää seisomaan ennemmin kuin makuuasentoon, näin se ei ainakaan ala ennakoida maahanmenoa väärässä paikassa ja toisaalta voi kuunnella maahanmenokäskyä paremmin.
Harjoittele ruutuunlähetyksiä myös saman treenin aikana eri suunnista, jotta koira oppii hahmottamaan nimenomaan ruudun geometrian ja merkkien tarkoituksen. Voit myös käyttää samoissa treeneissä esim. kahta eri ruutua (toisessa voi vaikkapa olla palkkio valmiina odottamassa koiraa).
Koiralle kannattaa opettaa myös ohjauskäskyt (oikea/vasen/kauemmas tms.) siitä riippumatta, haluaako sen opettaa tunnistamaan ruutumerkit vai vain etenemään. Etenkin kokeissa voi tulla tilanteita, joissa koira tarvitsee avuksi ohjauskäskyjä (ruutumerkit näkyvät huonosti, koira luulee tekevänsä jotakin muuta liikettä, koira tunnistaa väärät merkit ruutumerkiksi, tms.)
Jos koira oppii etsimään ruudun etumerkkejä paremmin kuin hahmottamaan koko ruutua, voit merkitä ruudun useammalla merkillä. Käytä ainakin kuutta merkkiä siten, että kummatkin sivut on merkitty 3 merkillä, ruutuja on siis ikäänkuin kaksi aivan peräkkäin (ne voivat olla hiukan tavallista lyhyempiä). Vaadi koiralta, että se etenee takimmaisten merkkien luokse, näin se oppii etsimään takamerkkejä etumerkkien sijasta. Vaihtele harjoituksia siten, että välillä on käytössä normaali ruutu ja välillä tämä 6 (tai jopa useamman) merkin versio. Usein kuitenkin pedanttinen "pallo takarajalla"-harjoittelu johtaa haluttuun lopputulokseen.
Alkuharjoituksissa ruutu voi olla normaalia pienempi tai se voidaan tehdä useammasta merkistä --> auttaa koiraa hahmottamaan ruudun + että koiran pitää mennä keskelle. Sitten vähitellen poistetaan aina merkki kerrallaan, kunnes ruutu muodostuu 4 merkistä.
Opeta koiralle erikseen ruutuunmeno, kaukokäskynä annettu maahanmeno, ja ruutuliikkeen seuraamisosuus. Yhdistä niitä vain harvakseltaan.
Ruudussa maahanmenoa voi harjoitella paitsi tavallisena kaukokäskynä, myös siten, että koiraa käsketään maahan kesken jonkun tekemisen (esim. ollaan heittävinään palloa, mutta käsketäänkin koira maahan kun se irtoaa, ja palkitaan pallolla, tai vaikeammassa tapauksessa käsketään koira maahan kesken pallon hakemisen/tuomisen). Aina välillä kannattaa koira viedä ruutuun seisomaan, ja käskeä sitten kauempaa se maahan. Älä anna koiran ennakoida ruudussa maahanmenoa, jotta se ei tekisi sitä kokeissa esim. tilanteessa, jossa se on epävarma liikkeestä ja jää ruudun ulkopuolelle.
Seuraamisosuudesta kannattaa harjoitella etenkin paikallaoloa usein siten, että koira käsketään maahan joko vierestä tai kauempaa ja kävellään useampaan kertaa reippaasti koiran läheltä ohi. Koiraa tulee kehua kun se pysyy hyvin paikallaan. Kannattaa opettaa koiralle, että hymy tarkoittaa sitä, että olet siihen tyytyväinen. Näin voit koiraa kohden kävellessäsi viestittää sille, että se on tehnyt oikein, ja vahvistaa sen paikallaoloa kokeessa ruutuliikkeen aikana. Harjoittele koiran kutsumista paikallaolosta seuraamaan satunnaisesti eri suunnista, eri etäisyyksiltä jne. Vaihtele ohitusten määrää ennen seuraamiskäskyä.
Merkille lähettäminen on osa EVL:n ruutuunohjausta sekä ohjattua noutoa. Koira siis lähetetään ensiksi merkille, joka sijaitsee n. 10 metrin päässä ohjaajasta, pysäytetään sen luokse seisomaan, ja vasta liikeenohjaajan käskystä käskytetään eteenpäin.
Suosituin ja ehkäpä helpoin tapa opettaa koiralle merkillemeno on aloittaa viemällä pallo (tai muu lelu) merkin taakse siten, että koira näkee palloa vietävän sinne (koiran voi ottaa vaikka mukaan aluksi). Sen jälkeen koira voidaan lähettää merkille (esim. "mars!", "piste!" tms.), vapauttaa pallon luona, ja leikkiä sen kanssa. Kun tätä on toistettu jonkun aikaa, ohjaaja voi seuraavaksi käydä merkillä ja olla jättävinään pallon merkin taakse, lähettää koiran merkille, ja kun se on oikeassa kohdassa, heittää pallon koiralle. Näin koira oppii, että merkin luokse meneminen "laukaisee" pallonheiton. Ohjaaja voi alkaa käyttää seiso-käskyä, kun koira saavuttaa merkin, ja aina välillä myös pidentää seisomisaikaa (aluksi palkka tulee heti, kun koira pysähtyy, myöhemmin sitä voi aina välillä odotella hetken).
On tärkeätä, että koira ei ala tökkiä merkkiä kuonollaan, joten palkkaa ei koskaan pidä laittaa merkin päälle (tai alle!), vaan yleensä reilusti sen taakse. Myös heitettässä on oltava tarkkana, että koira on varmasi oikealla kohdalla, ja pallo heitetään mieluummin sen taakse. Ja koska nykyään kisoissa rangaistaan koiran oma-aloitteisuudesta, palkka kannataa viedä reilusti merkin taakse. Silloin koira etenee kunnolla merkin taakse, ja kun käsketään koira seisomaan, se näyttää siltä, että koira ei ole ennakoinut.
Varsinaisena liikkeenä Tokossa, jossa AVO-luokassa koiran tulee osaa maahan-istu-siirtymät (ohjaaja on 5 metrin päässä, koira tekee 4 siirtymää) ja VOI+EVL-luokissa, joissa mukana on myös seisominen (ohjaaja on 15 metrin päässä, koira tekee 6 siirtymää). "Kaukokäskymaahanmenoa" tarvitaan kuitenkin myös mm. ruutuunohjauksen ja PK-eteenmenon yhteydessä.
Liikkeessä oikeiden siirtymien lisäksi tärkeintä on, että koira ei liiku ohjaajaa kohti (eikä muuallekaan). EVL-luokassa jo yhden koiranmitan siirtyminen koko suorituksen aikana aiheuttaa suorituksen hylkäämisen! (Myöskään ns. sahaaminen ees-taas ei ole sallittua.) Opetetaan koiralle jo pienenä eri liikkeiden liikeradat oikein. Eli ei anneta koiran yhtään edetä, kun se esim. nousee seisomaan (melko tyypillinen vika). Tämä neuvo kannattaa ottaa tosissaan siksi, että monet koirat alkavat edistää vasta voittajaluokassa, eli istu-maahan-siirtymiä tehdään vielä suht paikallaan, mutta viimeistään seisomaan nousemisessa moni liikkuu eteenpäin, jos liikerataa ei vaivaudu opettamaan alusta asti oikein. Liikeratoja voi harjoitella ihan erikseen kaikessa rauhassa esim. iltalenkin jälkeen auttamalla koiraa sen vierestä käsin avustaen tekemään siirtymäliikeitä ilman, että se saa liikkua eteen tai taaksepäin.
Kannattaa aina palkita koira takaapäin, jotta se ei alkaisi tulla ohjaajaa vastaan palkkion toivossa. Koiran selän taakse voi viedä pallon tai ruokakupin, koiralle kerrotaan mikä liike on tulossa (itse sanon "kaukotemppu!"), ja hyvästä suorituksesta koira vapautetaan siten, että se pääsee hakemaan palkkion selkänsä takaa. Palkitsemiseen voi myös käyttää avustajaa, joka on koiran selän takana (vrt. kokeissa liikkeenohjaaja). Jos koira alkaa liikaa keskittyä siihen, mitä sen selän takana tapahtuu, älä jätä sen taakse mitään, mutta juokse itse sen taakse samalla kun vapautat ja palkkaat sen.
Kiinnitä huomiota myös siihen, että liikkeet ovat ns. puhtaita, eli esim. istuminen on riittävän pysty.
Kaukokäskyjä kannattaa yleensä harjoitella mieluummin liian läheltä kuin liian kaukaa. Useimmiten kannattaa seistä aivan koira edessä. Pidemmiltä etäisyyksiltä harjoiteltaessa koira kannattaa kytkeä liinaan, josta avustaja pitää kiinni tai joka on sidottu esim. puuhun. Jotkut käyttävät koiran eteen asetettavaa estettä (lauta tms.). Tähän neuvoon konkarit tuntuvat suhtautuvan hiukan ristiriitaisesti, mutta periaateessa siinäkin koiran pitäisi oppia nimenomaan oikeat liikeradat suoritukseensa. (Vastaavasti koira voi olla liikettä tehdessään pöydällä tai penkillä, jolloin sen eteneminen on myöskin mahdotonta.)
Harjoittele eri määriä siirtymiä sekä eri aikojen viiveitä ennen käskyjä, jotta koira ei ennakoisi. Aina joskus on hyvä harjoitella vain yhden siirtymän suorituksia, ja joskus sitten pidempiä sarjoja.
Kun kokeilet välimatkan lisäämistä, ole tarkkana siitä, että koira ei edelleenkään saa liikkua. Käytä mielellään avustajaa, joka tarkkailee koiran vieressä/takana (voi samalla toimia "liikkeenohjaajana").
Seisomiskäskylle kannattaa käyttää eri sanaa kuin pysähtymiskäskylle (esim. "ylös" / "seiso"). Myös muista käskyistä kannattaa miettiä, onko järkevää keksiä niihin omat käskysanat. Esimerkiksi maahanmeno silloin, kun se tapahtuu ruutuunlähetyksessä tai PK-eteenmenossa sallii koiralle enemmän liikkumavaraa kuin kaukokäskyn maahanmeno, vaikka ihannetapauksessa tietysti koira tekee liikeen aina nopeasti paikallaan.
Kauko-ohjauksessa suullisten käskyjen ja käsimerkkien käyttö yhtä aikaa on sallittu. Käsimerkkien käyttöä kannattaa harkita tarkkaan. Käsimerkkien tulee olla sellaisia, että ne eivät voi "jäädä päälle", minkä tuomari tulkitsisi kaksoiskäskyksi, eivätkä ne muutenkaan saa olla liian voimakkaita. Käsimerkit eivät saa keskenään näyttää liian samanlaisilta, tai esim. alkaa samanlaisella liikeradalla, jolloin koira voi tulkita merkin väärin. Muista, että koira yleensä ensisijaisesti reagoi käsimerkkiin ja vasta toissijaisesti käskyy, eli väärä asento voi johtua väärin annetusta (koiran tulkinta) käsimerkistä. Mieti myös, onko mielekästä antaa käsimerkki kahdella kädellä, jolloin virhemahdollisuus periaatteessa tuplaantuu. Koiran kannalta on aivan yhtä helppoa katsoa yhtä kuin kahta kättä. Koiran kannalta on myös eri asia, annetaanko yhden käden merkki oikealla vai vasemmalla kädellä.
Voi olla viisasta opettaa koira tottelemaan tarvittaessa pelkkiä käskyjä tai pelkkiä käsimerkkejä. Harjoituksissa kannattaa siis vaihdella sitä, kummalla tavalla käskyt antaa. Kokeissa sanallinen käsky on paikallaan silloin, kun koiran tarkkaavaisuus herpaantuu, mutta käsimerkistä voi olla iloa esim. tuulisella säällä tai meluisassa paikassa. Jotkut koirat etenevät helpommin, jos ohjaaja antaa käsimerkkejä ("huitoo koiraa luokseen"), joten kannattaa kokeilla, mikä on paras ratkaisu omalla kohdalla.
Seisomiskäskyksi voi olla hyvä valita joku muu käsky kuin "pysäyttävään" seisomiseen, sillä koiran kannalta on varsin eri asia nousta ylös (kaukokäskyn seisominen) tai lopettaa liikkuminen (esim. liikeestä seisominen).
Liike tulee EVL:ssä, ja koira lähetetään ensin merkille seisomaan, ja sen jälkeen koiran on noudettava joko vasen tai oikea kapula. Merkki on 10m päässä, ja siitä 10m päässä on 3 kapulaa 5m välein. Liike alkaa arvonnalla, jolla saadaan selville onko koiran noudettava vasen vai oikea kapula, keskimmäistä kapulaa ei noudeta ikinä. Jos koira koskee väärään kapulaan liike on 0.
Liikkeen harjoittelu kannattaa aloittaa palastelemalla kokonaisuu. Eli merkille lähettäminen, merkille pysäyttäminen seisomaan, oikeaan suuntaan meneminen, ja itse noutaminen sekä luovutus. Kun harjoittelee merkkiä, kannattaa taustalla myös pitää 3 kapulaa.
Merkille lähetettäessä ei saa antaa käsimerkkiä, mutta lähetettäessä koira noutamaan kapulaa ohjaajalla on käytettävissä sekä suullinen käsky että käsimerkki. Suuntakäskynä voi käyttää haeoikea, haevasen tai pelkkä hae/tuo.
Koiralle kannataa opettaa tässäkin ns. oikea liikerata, eli että koira lähtee merkiltä kaartaen riittävästi sivulle, mieluummin kuin tekee jyrkän V-muotoisen liikeradan. Kun koira lähtee riittävästi sivulle, on tod.näk. päätyä keskimmäiselle kapulalle pienempi, kuin se, että koira lähtee jyrkästi kapuloille. Yleisin virhe on siis se, että koira tuo keskimmäisen kapulan. Ja tässäkään liikkeessä ei kannata ahnehtia, eli liikerata ensin kuntoon!
Liikkeen opettamiseen on useita eri tapoja. Kapuloiden sijaan voidaan käyttää myös palloja, sillä silloin yleensä koiran motivaatio kestää useita toistoja. Kannattaa kuitenkin aloittaa esim. niin, että mukana on vain yksi kapula / pallo. Viedään koira seisomaan merkille, ja viedään kapula/pallo riittävästi sivulle. Kapula/pallo kannattaa pitää siinä koiran tasalla, jolloin opetetaan koiralle liikerataa. Palataan koiran eteen, ja annetaan kädella suunta sekä käsky tuo/hae. Eli tällä opetetaan koiralle suuntaa ts. koiran on mentävä sinne minne käsi sojottaa, ja tuotava kapula/pallo. Kun koira alkaa ymmärtää tämän, voidaan ottaa mukaan myös toinen kapula/pallo. Nyt koira seisoo merkillä, ja sen molemmin puolin on kapulat/pallot. Ohjaaja seisoo koiran edessä, ja näyttää kädellä+käskyllä kumpi kapula/pallo on haettava.
Pikkuhiljaa kapulat/pallot viedään pidemmälle koiran taakse, ja mukaan voidaan lisätä keskimmäinen kapula. Jos koira on menossa noutamaan keskimmäistä kapulaa, koiralle ei saa huutaa EI!!! Huutakaa vaikka "seiso" tai koiran nimi, ja yrittäkää ohjata selkeillä avuilla koira sille oikealle kapulalle, josta sitä sitten voidaankin taas kehua.
Toiset opettavat suunnat merkeillä, eli yhden merkin takana on nami, ja koiran pitäisi pikkuhiljaa oppia se, että se minne ohjaaja näyttää, niin siellä on palkka.
Noutoliike on paitsi vaativa liike, myös hyvin tärkeä, koska sitä tarvitaan monessa lajissa ja useaan kertaan: Tokossa mm. tasamaanouto puukapulalla (AVO), tasamaanouto metallikapulalla (VOI), hyppynouto pienellä puukapulalla (VOI) sekä metallikapulalla (EVL), tunnistusnouto (VOI, EVL), ohjattu nouto (EVL). PK:ssa noutoja on alokasluokasta lähtien (tasamaa- ja hyppynoudot), avoimessa ja voittajaluokassa myös A-estenouto. Näiden lisäksi noutamista (= esineen kantaminen suussa ja hallittu luovuttaminen ohjaajalle) tarvitaan mm. esineruudussa (kaikkien PK-lajien maasto-osuudessa) ja jäljellä (jos koira ilmaisee jälkiesineet tuomalla ne ohjaajalle), etsintäkokeessa (edellisten lisäksi tarkkuusetsintä). Jopa vesipelastuksessa suurin osa liikkeistä on oikeastaan jonkinlaisia variaatioita noudosta (koira hakee venettä ja hukkuvaa, vie köyttä, jne.)
Koska noutoja tarvitaan useissa eri tilanteissa, on tärkeätä totuttaa koira kantamaan ja pitämään suussaan erilaisia esineitä "kahden euron kolikosta pilkkihaalariin". Perusharjoituksia ei tarvitse tehdä "oikealla" noutokapulalla, mutta on hyvä käyttää esinettä, jota koira ei ole tottunut pureskelemaan (tennispallo ja motivaatiopatukka voivat siis olla huono valinta).
Usein varma ja rauhallinen noutoliike saadaan aikaiseksi opettamalla liike "väärinpäin": opetetaan koira ensiksi pitämään esinettä suussaan ja luovuttamaan se irti-käskystä, ja kun se osaa tämän, viedään esine vähän matkan päähän, ja pikku hiljaa pidennetään matkaa. Esineen heitto otetaan tällöin mukaan vasta lopuksi, eikä sitä harjoitella kovin usein (omistajan on silti syytä harjoitella heittämään eri luokissa käytettävät esineet riittävän kauas ja suoraan! Etenkin A-esteen yli heittämistä kannattaa harjoitella itsekseen ilman koiraa!)
Vaikka koira osaisikin jo hakea heitetyn tai kauemmas viedyn esineen, pitämistä on silti hyvä harjoitella erikseen. Pitämisharjoittelut kannattaa tehdä kun koira on suht rauhallisessa mielentilassa (esim. lenkin jälkeen). Aloita aivan lyhyistä ajoista ja vaadi pikku hiljaa pidempiä rauhallisia pitämisiä.
Kiinnitä jo alusta asti huomiota siihen, että koira ei saisi pureskella esinettä, ei "tappaa" sitä hakiessaan esinettä, eikä muutenkaan leikkiä sillä. Pitämisharjoittelun voi yhdistää kantamisharjoitteluun, jossa koira kulkee omistajan kanssa pidempiä matkoja noutokapula (tai muu esine) rauhallisesti suussaan.
Opeta jo nuorelle koiralle metalliesineen pitäminen, koska jotkut koirat kokevat sen epämiellyttäväksi. Muista lämmittää metallikapula kädessäsi ennen kuin annat sen koiralle kylmällä säällä.
Erilaisten esineiden kantamista voi kotioloissa harjoitella esim. opettamalla koira viemään esineitä perheejäseneltä toiselle, noukkimaan pudonneita esineitä, tai tunnistamaan esineitä nimeltä.