CityBelgit r.y. webbisivut.
Jos kyseessä on kisakoira, on selitys yksinkertainen. Yhteistyö näyttää paremmalta kisoissa, jos koira on luottavainen ja rauhallinen suhteessaan ohjaajaansa. Koira myös oppii tällöin paremmin. Joskus saattaa myös tulla eteen yllättäviä tilanteita, esimerkiksi onnettomuus, jolloin koiran pitäisi luottaa ohjaajansa. Hyvä suhde tuntuu myös normaalissa elämässä. Ohjaajansa luottavan koiran ei tarvitse stressata niin paljoa ympäristöstä, se voi jättää asiat johtajan hoidettaviksi.
Hyvä suhde luodaan jo pentuiässä.Seurustele ja leiki pennun kanssa paljon. On hyvä opettaa pennulle jo pienenä, että kaikki aktiivisuus on lähtöisin ohjaajasta. Pikkuhiljaa leikin seassa aletaan opettaa pennulle asioita. Leikkeihin syntyy säännöt.
Pentua kannattaa kuljettaa mahdollisimman paljon vieraisiin paikkoihin ja tilanteisiin. Vaikka pentu olisi pienenä reipas, voi sille teininä tulla mörköikä ja silloin kokemuksista on hyötyä.
Anna pennun leikkiä vieraiden kilttien koirien kanssa. Ei kuitenkaan ole tarkoitus opettaa pennulle, että kaikkien vastaantulijoiden kanssa leikitään. Muutama tuttu, joita tavataan tarpeeksi usein, riittää. Leikkiessä pentu oppii koirien kielen, eikä stressaa tulevaisuudessa niin helposti tilanteissa, joissa on paljon koiria, ehkä ahtaissakin tiloissa. Opeta pentu myös rauhoittumaan tarvittaessa. Yleensähän koiralle opetetaan, että kenttä on kiva paikka, jossa leikitään ja touhutaan. Tarkoituksena on, että koira tulevaisuudessa nostaa virettään kentälle mennessä automaattisesti. On kuitenkin myös koiria, joilla ongelmana ei ole vireen ylläpito, vaan pikemminkin vireen hallitsemattomuus. Joskus voi siis mennä kentälle vain istuskelemaan ja katselemaan muita ja opettaa pentua siten rauhoittumaan tilanteissa, joissa sen ei ole tarkoitus tehdä mitään, vaikka ympärillä tapahtuu paljon.
Pentu pitää myös opettaa noudattamaan tahtoasi, esim. kulkemaan taluttimessa. Joissain asioissa kannatta siis olla tiukka ja johdonmukainen, jotta pentu oppii rajojen olemassaolon. "Tiukkana" ollessa kannattaa kuitenkin käyttää mahdollisimman koiramaisia eleitä. Ärähtää, karjaista, tarttua kiinni tarvittaessa. Älä kuitenkaan huuda, sillä koirat huutavat vain pelosta. Usein näkee ihmisten huutavan koiralle, joka säntää jonnekin rähisemään. Tämä vain vahvistaa koiraa, sillä huutamisellaan ihminen kertoo koiran kielellä havainneensa jotain uhkaavaa. Ja koira tulkitsee uhkan olevan juuri sen, minkä se itsekin koki uhkaavaksi ja pyrkii karkoittamaan uhkaajan. On myös hyvä opettaa pentu kuuntelemaan puhetta. Kuulo on koiralle luonnostaan toissijainen aisti. Hajuaisti ja näkö ovat tärkeämpiä ja koirat tulkitsevat mielellään suulisiakin käskyjä näkemänsä tilanteen mukaan. Kannattaa siis alusta asti kiinnittää huomiota siihen, että pentu tosiaan kuuntelee, mikä sana sanotaan.
Kun koira tekee virheen, miten korjaat sen? Kaikella toiminnalla on oma tehtävänsä, jokin päämäärä johon koira pyrkii. Se voi olla joko palkinnon saaminen tai rangaistuksen välttäminen. Jokainen saavutettu päämäärä vahvistaa käyttäytymistä, jolla koira sen saavutti. Koiran käyttäytyminen on aina egoistista, koira ei työskentele tehdäkseen meidät tyytyväisiksi, vaan aina joko palkkion toivossa tai rangaistuksen välttämiseksi. Se taas vaihtelee hyvinkin paljon, mikä kullekin koiralle riittää palkkioksi tai rangaistukseksi.
Vahvisteita on siis kahdenlaisia, negatiivisia ja positiivisia. Koulutettaessa koiraa on lopputulos molemmilla keinoilla teknisesti yhtä hyvä, jos vahvisteita käytetään oikein. Se, kumpaa keinoa on käytetty näkyy kuitenkin kokeneeseen silmään koiran käyttäymisestä.
Käskysanalla on koiralle erilainen merkitys positiivisessa ja negatiivisessa vahvistamisessa, joko "palkkio tulossa" tai "juuri nyt voit välttää rangaistuksen".
-negatiivinen; koira oppii, ettei virheistä tulekaan rangaistusta. Jokainen kisoissa tapahtunut virhe vahvistaa väärää käyttäytymistä, sillä juuri rankaisemattomuus kertoo koiralle, mikä on toivottua käyttäytymistä
-positiivinen; koira oppii, ettei työstä tule palkkiota, riippumatta siitä miten hyvin se toimii
Kummassakin tyylissä ratkaisu on sama; harjoitusten pitäisi muistuttaa kaikin tavoin kilpailusuoritusta. Tehokkaimmin tähän päästään valekisoilla, joissa käyttäydytään kuten oikeissa kisoissa, mutta jossain vaiheessa koira palkitaankin, tai virhe korjataan pakotteella. Kannattaa myös ajatella mitä kilpailuissa oikeasti tapahtuu ja kouluttaa koira kaikkeen siihen sen sijaan, että opettaisi sille sääntökirjan kanssa liikkeet. Usein pk-kisoissa joutuu esimerkiksi odottamaan koira sivulla istuen, kun tuomari kirjoittaa huomioitaan ylös. Tässä tilanteessa usein näkee, että koiran vire alkaa laskea, sillä se ei ole harjoituksissa kohdannut samanlaista tilannetta. Täytyy siis opettaa koiralle myös pidempi sivulla istuminen koiran vireen laskematta, joko palkiten tarkkaavaisuudesta ja kontaktin pitämisestä, tai rangaisten keskittymisen katkeamisesta.
Negatiivisia vahvisteita käytettäessä koira tulee kouluttaa niin valmiiksi, ettei kisoissa tule virheitä. Tästä syystä pakote-koulutetuilla koirilla usein kisataan niin harvoin. Jokaisessa kilpailussa on riski, että koira oppii jonkin väärän toimintamallin.
Positiivisilla vahvisteilla kouluttettaessa koira on opetettava tekemään useita liikkeitä ennen palkintoa. Lopulta koira jaksaa tarvittaessa koko kilpailusuorituksen, jonka jälkeen se saa palkkion, myös kisoissa.
Negatiivinen; oltava erittäin johdonmukainen, jotta rangaistuksen oikea merkitys säilyy oikeana. Rangaistus seuraa aina kun koira toimii väärin, myös arkielämässä.
Positiivinen; kurilla ei ole samanlaista merkitystä. Koiralla on mahdollisuus palkkioon vain sen toimiessa oikein. Palkkion satunnaisuus vain rakentaa koiraan sitkeyttä, joten johdonmukainen ei palkitessa tarvitse olla.
Näillä kahdella menetelmällä on hyvin erilainen vaikutus koiraan. Negatiivisen vahvistamisen haittapuolia ovat ainakin seuraavat:
Positiivisella vahvistamisella taas ei ole varsinaisia varjopuolia. Pahin uhkakuva on, että jos kouluttajan ajoitus ei ole kohdallaan, mitään edistystä ei tapahdu. Positiivinen vahvistaminen vaatii kuitenkin, että on jotain millä koiran voi palkita. Jos koiralla ei ole saalisviettiä, se ei ole ahne eikä laumaviettinen, muodostuu esteeksi se, mistä saadaan tarpeeksi hyvät palkkiot? Plussaa taas positiivisessa vahvistamisessa on, ettei se muuta koiraa ainakaan pelokkaaksi tai passiiviseksi.
Tyypillisesti koiraa koulutetaan ensin positiivisilla vahvisteilla ja sitten negatiivisilla liikevarmuuden lisäämiseksi. Se ei ole välttämätöntä. Positiivista vahvistamista voi jatkaa loputtomiin, palkitsemalla koira aina vain parhaista suorituksista. Koiran osaamisen lisääntyessä myös vaatimukset lisääntyvät. Koska kaikki ihana maailmassa, siis positiivinen vahviste, ei kuitenkaan tule ohjaajalta, on pakko asettaa koiralle myös rajat. Jos koira jollain hetkellä haluaakin kaikkein eniten leikkiä toisen koiran kanssa tai ajaa takaa jänistä, voi ongelmaksi nousta se, mistä löydämme tarpeeksi hyvän palkinnon. Se periaate on ainakin hyvä pitää mielessä, että paras palkinto on se, mitä koiran kulloinkin tekee mieli. Syötävän hyvän raadon hylkää helpommin, jos tarjolla on vaikka maksalaatikkoa, eikä vanha tennispallo. Jäniksen jahtaamisen ilon taas voi korvata saalis- ja taisteluleikillä paremmin kuin rupuisella makkaranpalalla.
Jos koulutuksessa kuitenkin halutaan käyttää molempia tapoja, joudutaan melkoiseen tasapainotteluun. Liiat rangaistukset vähentävät palkkion tehoa. Tähän löytyy syy evoluutiosta; pedon ei ole järkevää tavoitella suurtakaan palkkiota, jos sen saavuttamiseen liittyy suuria riskejä. Koira voi esimerkiksi tavoitella innokkaasti tennispalloa, jos sen saavuttamiseen ei liity mitään riskiä. Jos sen saavuttaminen vaatii pakotteiden kestoa, pallon arvo laskee koiran silmissä, kunnes jossain vaiheessa koira tuumaa; "Pidä limainen pallosi" ja keskittyy välttelemään pakotteita. Taas on ongelmana tarpeeksi hyvien palkintojen löytäminen.
Koulutus suunnitellaan täysin eri tavoin riippuen siitä, kumpaa vahvistamista käytetään. Jos käytetään negatiivisia vahvisteita, haetaan harjoituksessa esiin kaikkia mahdollisia virheitä, jotta niitä päästään korjaamaan. Jos taas positiivisia, on koiran tarkoitus onnistua, jotta sitä päästään palkitsemaan oikeasta toiminnasta.
Näiden kahden harjoittelutavan eroista johtuu myös se, että aloittelijat saavat usein hyvin ristiriitaisia neuvoja ongelmiinsa.
Kommunikoinnin helpottamiseksi ihmisen olisi syytä tuntea signaalit, joilla koirat meille viestivät.
Rauhoitussignaalien tarkoitus on välttää uhkaa ihmisen tai koiran taholta ja vähentää hermostuneisuutta ja pelkoa. Rauhoittavia signaaleja ovat esimerkiksi pään kääntäminen sivuun, kirsun lipaisu, katseen poiskääntäminen, kyljen kääntäminen, paikoilleen jähmettyminen, hitaat liikkeet, haukottelu, maan nuuskiminen ja väliin meneminen. Viimeinen tarvinnee pienen selityksen: jos tilanne kiristyy esimerkiksi kahden koiran välillä, voi kolmas koira tai ihminen rauhoittaa tilannetta asettumalla näiden toisiaan uhkailevien koirien väliin.
Aiheutamme itse monet hidasteluongelmat, kun jätämme koiran signaalit huomiotta. Kun koira viestii rauhoittavia signaaleja, on parasta totella, rauhoittua ja vähentää uhkaa.