CityBelgit r.y. webbisivut.
Tämä sivu on kokoelma Hyvin Sekalaisia Vinkkejä ToKo-liikkeiden Opettamiseksi. Suurin osa näistä vinkeistä on kerätty CityBelgien tokokentältä (erityisesti Sirkeltä ja Annalta, mutta myös muilta satunnaisemmilta henkilöiltä, jotka eivät ehkä edes tienneet, että satuin juuri silloin kuuntelemaan!), erilaisista kirjoista (ks. kirjavinkit jutun lopussa), joiltakin leireiltä tai kursseilta, jne. En itsekään välttämättä enää muista, mistä eri vinkit ovat peräisin, mutta omalta osaltani voin sanoa, että on useamman ihmisen ja heidän hyvien vinkkiensä ansiota, että Apollon kanssa olemme päässeet edes siihen mihin nyt olemme päässeet!
Varmaankaan kukaan ei voi käyttää kaikkia näitä
vinkkejä, sillä osa on ristiriidassa keskenään ja jotkut
voivat olla juuri sinun koirallesi sopimattomia. Minä ainkin olen
kuitenkin huomannut, että jostakin kerran kuullusta hyvästä
vinkistä voi olla hyötyä vuosienkin päästä, ja
joistakin meille sopimattomista vinkeistä on ollut iloa jonkun muun
koiran kouluttamiseen.
Tämä sivu on siis vain kokoelma erilaisia
ideoita, jos omasi alkavat olla vähissä. Käytä niitä
viisaasti!
Käskysanat kannattaa valita huolellisesti. Ne eivät saisi liikaa muistuttaa toisiaan, eikä toisaalta olla niin pitkiä, että ne tulee liian helposti sanottua eri aikoina eri tavoin. Hyvä käytäntö on valita käskyiksi yksitavuisia käskyjä. Niiden ei tarvitse olla "oikeita" käskyjä vaan sanan osia tai erikielisiä käskyjä jne. Esimerkiksi pysähtymiskäsky voi olla perinteisen "seiso" sijasta: "stop", "soo", "halt", "seuraa"-käsky voi olla pelkkä "raa" jne. Tällaisissa käskyissä on se lisäbonus, että muut ihmiset eivät vahingossa käytä koirallesi "virallista" käskysanaa (esim. sukujuhlissa tädit pyytävät koiraa istumaan sanomalla "istu", jonka se varmasti nopeasti oppii, mutta josta se tietää, ettei sen tarvitse jäädä paikalle jököttämään kuten käskylläsi "sit" tms.)
Monissa tilanteissa on hyvä vaihtoehto käyttää substantiivia verbin sijasta. Esimerkiksi tunnistusnoudossa voi käyttää käskyä "oma!" eikä "tuo oma!". (Samoin PK-puolella on viisaampaa käyttää "esine!" "jälki!" jne., eikä "etsi esine!", "etsi jälki!").
Tyypillisin aloittelijoiden (ja joskus edistyneidenkin) virhe on käskyjen toistaminen: "Istu! ISTU! ISSS-TU! No nyt kyllä istut! Kyllä se kotona tän osas... ISSTTTU!" Tällöin koira toisaalta oppii, että sen ei tarvitse totella ensimmäisellä käskyllä, ja toisaalta se ei välttämättä edes opi yhdistämään käskysanaa haluttuun toimintoon. Joissakin tapauksissa koira voi oppia koko käskysanan väärin: sen mielestä istumiskäsky onkin "istu-ISTU!" eikä vain "istu!"
Jos koira ei vielä osaa käskyä kunnolla, auta sitä heti sanallisen käskyn jälkeen -- ei ennen eikä aikana! -- oikeaan suoritukseen vartalo- ja käsiavuin, ilman uutta sanallista käskyä (esim. maahanmenoon ohjataan koira maahan vieden käsi koiran kuonon edestä kohti maata). Oppimisen kannalta juuri tämä järjestys on tärkeä, jotta koira oppii yhdistämään ei-vielä-tutun sanallisen käskyn jo tuttuun käsimerkkiin.
Jos koira periaatteessa osaa käskyn, mutta syystä tai toisesta ei reagoi siihen oikein tietyssä tilanteessa, mieti ensiksi, annatko koiran mielestä ristiriitaisia käskyjä, eli käytätkö ääntäsi tai eleitäsi siten, että se luulee sinun tarkoittavan jotakin muuta, tai ei ole varma, mitä haluat. Jos näissä ei ole korjattavaa, auta koira sanallisen käskyn jälkeen oikeaan suoritukseen, kehu sitä, ja ota suoritus uudestaan. Näin koira toivottavasti oppii, että sen on aina tehtävä suoritus oikein, myös silloin kun sen mielenkiinto on muualla tai paikka on outo, jne. Muista tällaisissa tilanteissa aina vahvistaa koiran hyviä suorituksia kehumalla iloisesti ja palkitsemalla se hyvin.
Kiinnitä itse huomiota (ja pyydä myös treenikavereitasi katsomaan) siihen, että palkitset koiran vain ja ainoastaan oikeasta suorituksesta, ja että teet sen juuri oikeaan aikaan. Palkkiota (nami, lelu) ei voi aina antaa juuri oikeaan aikaan, mutta äänellä koiraa voi kehua heti, kun se tekee oikein, jolloin "hyvä!" tms. on koiralle tavallaan merkki siitä, että palkkiokin on tulossa.
Pidemmälle edistyneen koiran tulee tietysti oppia suorittamaan pitkiäkin liikkeitä tai liikesarjoja ilman kehumista, mutta etenkin aloittelevaa koiraa tulee aina kehua oikeasta ja erityisesti nappiin menneestä suorituksesta. Liikesarjoissa on myös tärkeätä, että koiraa kehutaan eri osasuorituksista, etenkin jos sitä joudutaan jossakin osassa korjaamaan. Hyvä esimerkki tästä on luoksetulo: jos koira istuu nätisti paikallaan kutsua odottaen, lähtee salamana kohti ohjaajaa kutsun saatuaan, tulee iloisena ohjaajan luokse, mutta lopuksi istuu vinoon, on varsin tavallista, että ohjaaja on hiljaa siihen asti, että koira istuu hänen edessään vinossa ja alkaa sitten korjata koiran asentoa. Koira ei siis saanut positiivista palautetta liikesarjan nappiin menneistä osista, mutta sille "motkotettiin" loppuosasta. Aloittelevan koiran tapauksessa olisi parempi, että koiraa (ainakin aika ajoin) kehutaan jo hyvästä paikallaistumisesta sekä erikseen nopeasta luoksetulosta, jolloin loppuosaankin voidaan kiinnittää erikseen huomiota, kun koira on jo suorituksen aikana saanut palautteen siitä, että kaikki muu siihen asti oli tehty oikein.
Keskity koiraasi, älä välitä siitä, että muut katselevat, äläkä ainakaan ala selitellä heille ("SIVULLE! Hei, sivulle! Voi kun se ei nyt tee tuota, se vain katselee noita toisia koiria, yleensä kotona se kyllä onnistuu, SIVULLE!") Jos koira ei tee suoritusta oikein, korjaa se itse ilman erityisiä seremonioita ja selittelyjä, ja toisaalta jos koirasi toimii todella loistavasti, anna sille heti palaute, vaikka muu ryhmä jatkaisikin suoritustaan. Jos haluat kommentoida koulutusohjaajalle tai treenikavereille suoritustanne, tai kysyä lisäneuvoja, tee se vasta sitten, kun olet päättänyt suorituksen ja vapauttanut koiran.
Opettele antamaan kukin käsky tietyllä äänensävyllä, esim. iloinen kimeä tänne- käsky on eri asia kuin vihaisena täyttä keuhkoa huudettu käsky. Käskyjen ei tarvitse olla erityisen kovia tai painostavia, mutta erityisen tärkeätä on, että annat samat käskyt aina mahdollisimman samalla tavoin.
Opettele kehumaan koiraasi iloisesti hyvästä suorituksesta. Oikeasta suorituksesta annetuun kehuun voi käyttää jotakin ihan omaa sanaa ("JESSS!" tms.), tai ainakin kehun kannattaa kuulostaa iloisemmalta kuin tavallinen, kotona käytetty "olet oikein hyä koira"- tyyppinen jutustelu.
Jos koira karkailee tai tekee väärin, voit myös käyttää ääniskaalasi toista päätä. Muista kuitenkin, että hitaasta tai hiukan väärin tehdystä liikkeestä ei koiralle kannata huutaa vihaisena, koska luultavasti syy on kuitenkin ohjaajassa enemmän kuin koirassa. Koiralle voi kuitenkin antaa palautetta tyyliin "pyh, huonosti meni" hiukan tyytymättömällä äänellä, ottaa liikkeen ajatuksen kanssa uudestaan, ja toivottavasti tämän jälkeen seuraavasta hyvästä suorituksesta kehua sitä oikein iloisesti.
Vaikka käytettävissä onkin vain yksi sallittu käsky per liike, on paljon asioita, joilla ohjaaja voi auttaa koiraa tekemään liikkeen oikein (ks. myös kohta "kerro koiralle, mitä olette tekemässä").
Hyvä esimerkki sallituista kaksoiskäskyistä on ohjaajan jalkatyöskentely. Koska liikkeelle on pakko lähteä aina yksi jalka kerrallaan, jota ei sen tarkemmin ole säännöissä määritelty, voi ohjaaja ottaa tavaksi, että lähtee seuraamisliikkeeseen aina vasen jalka edellä ja vastaavasti aina, kun koiran pitää jäädä paikalleen, lähtee oikea jalka edellä. Koiralle siis seuraamisliike on tällöin käsky "seuraa!" + vasen jalka "ottaa koiran mukaan". Tämä ei kuitenkaan sovi ohjaajille, jotka menevät itse sekaisin oikeasta ja vasemmasta, tai eivät koetilanteissa muista noudattaa omia rutiineitaan.
Toinen vastaava tietoinen vartalokäsky on vartaloapu (pieni kallistuminen) oikealle ja vasemmalle käännyttäessä.
Hymyily tai muu hyväksymisen osoitus on myös tehokas "sallittu kaksoiskäsky". Jos koira on oppinut, että hymyily tarkoittaa sitä, että ohjaaja on tyytyväinen ja palkkiokin voi olla tulossa, on helppoa hymyillä koiralle kun ohjaaja kävelee kohti ruudussa makaavaa koiraa, tai kun koira luovuttaa noutokapulaa, jne.Tämä sopii erityisesti koiralle, joka odottaa palkkiota oikeasta suorituksesta, jolloin hymyilyä (tai jotakin muuta pienenpientä elettä) voi käyttää koiralle ikään kuin merkkinä siitä, että ohjaaja on tyytyväinen ja palkkio tulee jossakin vaiheessa (vrt. naksutinkoulutus).
Belgit tuntuvat olevan varsin signaaliherkkiä koiria, joten niiden kouluttamisessa tällaisten ylimääräisten pienten eleiden käyttö on usein tehokasta. Toisaalta ne myös hyvin helposti oppivat tulkitsemaan ohjaajan tahattomia vartaloeleitä oman käsityksenä mukaisesti!
Vaikka ToKoa voikin harjoitella myös itsekseen, on huomattavan hyödyllistä treenata kaveriporukassa. Avustajaa kannattaa käyttää esimerkiksi seuraavissa tilanteissa:
Hihna, panta, noutoesineet, ruutumerkit, ja siinä se... Vai eikö sittenkään?
Tässä joitakin hyväksi havaitsemiani apuvälineitä:
Vaikka liikkeitä tehtäisiin satunnaisessa järjestyksessä, voidaan koiralle kertoa, mikä liike on tulossa seuraavaksi. Esim. ruutuunohjauksen ollessa seuraavana voidaan koiralle jo siirtymän aikana sanoa "ruututemppu" tms., niin se alkaa katseellaan etsiä ruutua kentältä.
Liikkeen kertominen koiralle voi auttaa myös mm. tilanteissa, joissa koira "luulee tietävänsä" mitä on tapahtumassa seuraavaksi, ja sen vuoksi ennakoi väärin tai muuten toimii väärin. Esim. jos koira kaukokäskyissä odottaakin luoksetulokäskyä, se saattaa liian helposti ponkaista eteenpäin käskyn kuullessaan, mutta jos se osaa odottaa kaukokäskyä, se todennäköisemmin jää paikalleen (ks. lisää kohdasta Kaukokäskyt).
Kokeessa koiralle saa antaa näitä ylimääräisiä "ohjeita" sekä suoritusten välillä (siirrytään seuraavan liikkeen suorituspaikkaan) että juuri ennen liikettä siihen asti kunnes ohjaaja sanoo liikkeenohjaajalle olevansa valmis. Sopiva tapa on siis tehdä esim. näin: Liikkeenohjaaja: "Onko ohjaaja valmis?" Ohjaaja koiralle: "Ruututemppu!" ja heti perään liikkenohjaajalle: "Valmista!"
Periaate: Jos koira tekee väärin, olet tehnyt jotakin väärin. Koirasi tuskin "pelleilee" tai "v***uilee" tai "haluaa vain huomiota". Tyypilliset väärinymmärrykset syntyvät siitä, että ohjaajan äänensävy tai vartalo viestittävät koiralle jotakin muuta kuin sanallinen käsky. Muista, että koira tyypillisesti ensisijaisesti seuraa sinua silmillään, eli tulkitsee vartalokäskyjäsi, ja vasta toiseksi kuuntelee käskyjäsi, ja niissäkin sävyillä on yhtä suuri merkitys kuin sanoilla. Tällaisessa tilanteessa koulutusohjaaja tai joku muu ulkopuolinen suoritustasi tarkkaileva voi olla suureksi avuksi, sillä virheitä on usein vaikea huomata itse.
Jos koira ymmärtää käskyn väärin, se saattaa tehdä kokonaan väärän suorituksen. Epävarma koira, joka saa mielestään ristiriitaisia käskyjä, tyypillisesti hidastelee suorituksessa tai ei tee mitään.
Koiraa voi opettaa kuuntelemaan paremmin, jolloin se ei ole niin herkkä "pakkoliikkeillesi" (vartalon kieli) tai mielialallesi (äänensävy). Yritä pitää vartalosi mahdollisimman rentona mutta mahdollisimman paikallaan kun normaalisti annat käskyjä. Kun koira osaa tietyn käskyn, harjoittele välillä niin, että annat jonkun täysin väärän käskyn, jolla ei pitäisi olla koiralle mitään merkitystä, ja opeta se näin kuuntelemaan, mitä todella sanot. Joskus voit myös antaa koirallesi oikean käskyn "väärään tilanteeseen", eli esim. koiran odottaessa noutokäskyä käsketkin sen mennä maahan. Muista aina tällaisissa tilanteissa itse olla rauhallinen, kehua koiraa oikeasta suorituksesta, ja hyvin vähäeleisesti korjata väärä suoritus. Kannattaa myös harjoitella siten, että muut kentälläolijat huutavat erilaisia käskyjä, joihin koirasi ei saa reagoida (esim. paikallaolon aikana "tänne"-käskyjä).
Mielellään jo pikkupennulle opetetaan , että ruutu on mukava paikka -- leikitään sen kanssa ruudussa, jne.
Käytännössä tokokoirat "oppivat merkeille" eli tunnistavat ruutumerkit ruutumerkeiksi ja tietävät, että niiden kuuluu mennä ruutumerkkien keskelle, joten aivan hyvin voi opettamisen aloittaa nimenomaan merkkien opettamisesta, vaikka jotkut vanhemman koulukunnan edustajat ovatkin sitä mieltä, että koiran tulee ruutuunmenossa ennen kaikkea totella eteenmeno- ja ohjauskäskyä. Jos päätät opettaa ruudun pelkällä eteen-käskyllä, muista, että PK-koira saattaa eteen-käskyn saatuaan singahtaa ulos kehästä ennen kuin ehdit sanoa kissaakaan (maahan-käsky kestää vielä kauemmin :-)
Koiralle kannattaa opettaa myös ohjauskäskyt (oikea/vasen/kauemmas tms.) siitä riippumatta, haluaako sen opettaa tunnistamaan ruutumerkit vai vain etenemään. Etenkin kokeissa voi tulla tilanteita, joissa koira tarvitsee avuksi ohjauskäskyjä (ruutumerkit näkyvät huonosti, koira luulee tekevänsä jotakin muuta liikettä, koira tunnistaa väärät merkit ruutumerkiksi, tms.)
Ruudun opettamiseen on helpompi käyttää palloa tai muuta lelua kuin ruokaa. Lelun voi (alkeiden opettamisen jälkeen) heittää koiralle kaukaa, eikä koira niin helposti ala etsiä ruudusta lelua kuin nameja. Lisäksi kokeissa on aina se vaara, että jossakin ruudun lähellä on namin hajua (näin on useamman kerran käynyt kokeissa, joissa tokokehä sijaitsee paikassa, jossa on normaalisti agilityrata).
Alkeisvaiheessa opeta koiralle ruutua siten, että jätät pallon tms. ruudun keskelle, tai hiukan keskipisteestä takarajalle päin. Lähetä koira ruutuun, vapauta pallon luona ja kehu. Pikku hiljaa ala lähettää koiraa ruutuun kauempaa, sitten myös eri suunnista.
Kun koira jo on alkanut ymmärtää, mistä ruutuunmenossa on kyse, jätä lelu pois ruudusta, ja palkkaa koira heittämällä lelu sille heti kun se on ruudun keskellä. Käytä tarvittaessa avustajaa siihen, että tiedät koiran varmasti olevan ruudussa (riittävän keskellä), ja huono heittäjä voi käyttää avustajaa myös heittämiseen, ainakin satunnaisesti.
Opeta koiralle erikseen ruutuunmeno, kaukokäskynä annettu maahanmeno, ja ruutuliikkeen seuraamisosuus. Yhdistä niitä vain harvakseltaan.
Ruutunmenossa koira kannattaa pysäyttää seisomaan ennemmin kuin makuuasentoon, näin se ei ainakaan ala ennakoida maahanmenoa väärässä paikassa ja toisaalta voi kuunnella maahanmenokäskyä paremmin.
Jos koira oppii etsimään ruudun etumerkkejä paremmin kuin hahmottamaan koko ruutua, voit merkitä ruudun useammalla merkillä. Käytä ainakin kuutta merkkiä siten, että kummatkin sivut on merkitty 3 merkillä, ruutuja on siis ikäänkuin kaksi aivan peräkkäin (ne voivat olla hiukan tavallista lyhyempiä). Vaadi koiralta, että se etenee takimmaisten merkkien luokse, näin se oppii etsimään takamerkkejä etumerkkien sijasta. Vaihtele harjoituksia siten, että välillä on käytössä normaali ruutu ja välillä tämä 6 (tai jopa useamman) merkin versio.
Ruudussa maahanmenoa voi harjoitella paitsi tavallisena kaukokäskynä, myös siten, että koiraa käsketään maahan kesken jonkun tekemisen (esim. ollaan heittävinään palloa, mutta käsketäänkin koira maahan kun se irtoaa, ja palkitaan pallolla, tai vaikeammassa tapauksessa käsketään koira maahan kesken pallon hakemisen/tuomisen). Aina välillä kannattaa koira viedä ruutuun seisomaan, ja käskeä sitten kauempaa se maahan. Älä anna koiran ennakoida ruudussa maahanmenoa, jotta se ei tekisi sitä kokeissa esim. tilanteessa, jossa se on epävarma liikkeestä ja jää ruudun ulkopuolelle.
Seuraamisosuudesta kannattaa harjoitella etenkin paikallaoloa usein siten, että koira käsketään maahan joko vierestä tai kauempaa ja kävellään useampaan kertaa reippaasti koiran läheltä ohi. Koiraa tulee kehua kun se pysyy hyvin paikallaan. Kannattaa opettaa koiralle, että hymy tarkoittaa sitä, että olet siihen tyytyväinen. Näin voit koiraa kohden kävellessäsi viestittää sille, että se on tehnyt oikein, ja vahvistaa sen paikallaoloa kokeessa ruutuliikkeen aikana. Harjoittele koiran kutsumista paikallaolosta seuraamaan satunnaisesti eri suunnista, eri etäisyyksiltä jne. Vaihtele ohitusten määrää ennen seuraamiskäskyä.
Opetetaan koiralle jo pienenä eri liikkeiden liikeradat oikein. Eli ei anneta koiran yhtään edetä, kun se esim. nousee seisomaan (melko tyypillinen vika). Tämä neuvo kannattaa ottaa tosissaan siksi, että monet koirat alkavat edistää vasta voittajaluokassa, eli istu-maahan-siirtymiä tehdään vielä suht paikallaan, mutta viimeistään seisomaan nousemisessa moni liikkuu eteenpäin, jos liikerataa ei vaivaudu opettamaan alusta asti oikein. Tiedän mistä puhun, koska olemme itse painineet jo pitkään saman ongelman kanssa, emmekä ole ainoita.
Kaukokäskyjä kannattaa yleensä harjoitella mieluummin liian läheltä kuin liian kaukaa. Useimmiten kannattaa seistä aivan koira edessä. Pidemmiltä etäisyyksiltä harjoiteltaessa koira kannattaa kytkeä liinaan, josta avustaja pitää kiinni tai joka on sidottu esim. puuhun. Jotkut käyttävät koiran eteen asetettavaa estettä (lauta tms.). Tähän neuvoon konkarit tuntuvat suhtautuvan hiukan ristiriitaisesti, mutta periaateessa siinäkin koiran pitäisi oppia nimenomaan oikeat liikeradat suoritukseensa. (Vastaavasti koira voi olla liikettä tehdessään pöydällä tai penkillä, jolloin sen eteneminen on myöskin mahdotonta.)
Seisomiskäskylle kannattaa käyttää eri sanaa kuin pysähtymiskäskylle (esim. "ylös" / "seiso"). Myös muista käskyistä kannattaa miettiä, onko järkevää keksiä niihin omat käskysanat. Esimerkiksi maahanmeno silloin, kun se tapahtuu ruutuunlähetyksessä tai PK-eteenmenossa sallii koiralle enemmän liikkumavaraa kuin kaukokäskyn maahanmeno, vaikka ihannetapauksessa tietysti koira tekee liikeen aina nopeasti paikallaan.
Käsimerkkien käyttöä kannattaa harkita tarkkaan. Käsimerkkien tulee olla sellaisia, että ne eivät voi "jäädä päälle", minkä tuomari tulkitsisi kaksoiskäskyksi, eivätkä ne muutenkaan saa olla liian voimakkaita. Käsimerkit eivät saa keskenään näyttää liian samanlaisilta, tai esim. alkaa samanlaisella liikeradalla, jolloin koira voi tulkita merkin väärin. Muista, että koira yleensä ensisijaisesti reagoi käsimerkkiin ja vasta toissijaisesti käskyy, eli väärä asento voi johtua väärin annetusta (koiran tulkinta) käsimerkistä. Mieti myös, onko mielekästä antaa käsimerkki kahdella kädellä, jolloin virhemahdollisuus periaatteessa tuplaantuu. Koiran kannalta on aivan yhtä helppoa katsoa yhtä kuin kahta kättä. Koiran kannalta on myös eri asia, annetaanko yhden käden merkki oikealla vai vasemmalla kädellä.
Voi olla viisasta opettaa koira tottelemaan tarvittaessa pelkkiä käskyjä tai pelkkiä käsimerkkejä. Harjoituksissa kannattaa siis vaihdella sitä, kummalla tavalla käskyt antaa. Kokeissa sanallinen käsky on paikallaan silloin, kun koiran tarkkaavaisuus herpaantuu, mutta käsimerkistä voi olla iloa esim. tuulisella säällä tai meluisassa paikassa. Jotkut koirat etenevät helpommin, jos ohjaaja antaa käsimerkkejä ("huitoo koiraa luokseen"), joten kannattaa kokeilla, mikä on paras ratkaisu omalla kohdalla.
Jos koiralla on taipumusta edetä siirtymissä paljon tai jopa tulla ohjaajaa vastaan, kannattaa aina palkita koira takaapäin. Koiran selän taakse voi viedä pallon tai ruokakupin, koiralle kerrotaan mikä liike on tulossa (itse sanon "kaukotemppu!"), ja hyvästä suorituksesta koira vapautetaan siten, että se pääsee hakemaan palkkion selkänsä takaa. Palkitsemiseen voi myös käyttää avustajaa, joka on koiran selän takana (vrt. kokeissa liikkeenohjaaja). Jos koira alkaa liikaa keskittyä siihen, mitä sen selän takana tapahtuu, älä jätä sen taakse mitään, mutta juokse itse sen taakse samalla kun vapautat ja palkkaat sen.
Tunnistusnouto on parhaimmillaan helppo opettaa, sillä jotkut koirat osaavat sen lähes luonnostaan: jos koirasi tuo metsässä takaisin heittämäsi kepin, eikä koskaan jotakin satunnaista väärää keppiä, se oikeastaan jo osaa tunnistusnoudon!
Tunnistusnoudon opettamista ei siis ole pakko aloittaa "virallisia" tunnarikeppejä käyttämällä, vaan mikä tahansa puuesine käy: metsänkepit, kävyt tms. Näiden etuna on nimittäin se, että "hajustamattomia" esineitä on helppo löytää, esim. käpyjä metsästä, jos harjoitus tehdään kesken metsälenkin.
Tunnistusnouto koostuu oikeastaan kahdesta eri osasta: noutoliikkeestä ja oman (ohjaajan hajuisen) esineen tunnistamisesta. Harjoittelu kannattaa aluksi aloittaa aina siten, että pyydetään koiraa noutamaan pari kertaa vain se oma esine, ilman että häiriöesineitä on lähellä.
Varsinainen tunnistusnoutoharjoittelu aloitetaan siten, että oman esineen lähelle mutta kuitenkin riittävän kauas siitä asetetaan yksi häiriöesine, jonka tulee olla riittävän samanlainen, mutta siinä ei missään nimessä saa olla ohjaajan hajua. Koiraa pyydetään tuomaan oma keppi (esim. "oma!"). Jos se kiinnostuu väärästä kepistä, sen mielenkiinto yritetään suunnata oikeaan keppiin (sitä ei kannata kuitenkaan kieltää, jotta kiinnostus keppeihin pysyisi yllä). Kun se tuo oman kepin, sitä kehutaan ja palkitaan. Harjoitusta vaikeutetaan hyvin pienin askelin: kun koira on tuonut muutaman kerran erehtymättä oman kepin, voidaan häiriökeppi asettaa vähän lähemmäs sitä, myöhemmin ottaa mukaan toinen häiriökeppi, jne.
Muutama sananen esineiden hajuista: koska koiran hajuaisti on niin mainio, tunnistusnouto on sille parhaimmillaan yhtä helppoa kuin jos meidän pitäisi sinisten keppien joukosta etsiä yksi punainen keppi. Todellisuudessa ongelmia voi esiintyä, osittain juuri siksi, että koiran hajuaisti on niin hyvä. Oikeasti jokaisessa kepissä, jota ohjaaja on joskus koskenut, on hänen hajunsa, vaikka niihin ei olisi koskettu viikkokausiin. Toisaalta koira oppii helposti myös tuomaan "tuoreimman hajuisen" kepin (tämä itse asiassa on Englannissa ylemmän luokan ToKo-tunnistusnoudon vaatimus!) Aluksi kannattaa kuitenkin kiinnittää huomiota siihen, että oma keppi on hyvin hajustettu (pyöritelty käsissä pidemmän aikaa) ja muut mahdollisimman neutraaleja. Harjoittelu on helpointa tehdä avustajan kanssa, mutta yksin harjoitellessa on parasta, jos neutraalin esineen on voinut viedä ulos jo aiemmin. Harjoittelun kuluessa siihen ei kosketa, tai kosketaan ainoastaan kepillä / pihdeillä jne. Jos käytetään avustajaa, joka käsittelee "vääriä" keppejä, ei ainakaan aluksi kannata käyttää kovin tutunhajuista ihmistä, esim. oman perheen jäsentä.
Jotkut kuvittelevat helpottavansa koiran suoritusta hajustamalla kepin jollakin muulla hajulla, esim. taskussa pidetyllä makkaralla. Tämä on huono ajatus, sillä koiralle on oikeasti helppo löytää juuri sen oman ihmisen hajuinen keppi. Lisäksi makkaranhajua voi olla syystä tai toisesta olla myös muissa kepeissä (liikkeenohjaajan käsistä tullut haju) tai vaikkapa kehän lattialla (pudonneesta makupalasta tai vaikkapa edellisen ohjaajan makkaranhajuisesta kepistä).
Kun liikkeessä edetään pidemmälle, tunnistusnoutoharjoittelua kannattaa vaihdella siten, että vieraiden keppien määrää vaihdellaan kokeissa käytetyistä viidestä jopa kymmeneen, keppien järjestystä vaihdellaan perinteisestä "kellotaulusta" jonossa tai rivissä oleviin keppeihin tai epämääräisiin rykelmiin, joissa oma keppi voi olla rykelmän keskellä tai jossakin selvästi kauempana, jne. Joskus liikettä kannattaa harjoitella niin pitkässä heinikossa, että koira ei edes näe keppejä vaan ainoastaan haistaa ne.
Koira ei ole vielä oppinut kunnolla haluamaasi liikettä ja siksi tarjoaa sinulle jotakin jo osaamaansa liikettä, tai annat ristiriitaisia käskyjä.
Jos kyse on ensimmäisestä vaihtoehdosta, kannattaa harjoittelussa palata askel taaksepäin. Esimerkiksi jos koira osaa mennä käskystä maahan omistajan ollessa sen vieressä paikallaan, mutta ei liikkeestä (yrittää esim. istua), harjoittele maahanmenoa vaihtelevissa tilanteissa. Anna käsky ollessasi koiran edessä, takana tai jommalla kummalla sivulla, koiran istuessa tai seistessä. Ota vasta sitten mukaan liikkuminen, ja jää aluksi varmistamaan, että koira varmasti menee maahan ja jää siinä paikalleen.
Jos koira välillä tekee oikean ja välillä väärän liikkeen, se luultavasti saa ohjaajalta ristiriitaisia signaaleja. Tarkkaile omaa toimintaasi: miten annat käskyn, mitä teet vartalollasi, miten suoritat liikettä valmistelevan osuuden. Koira saattaa tulkita jonkun eleesi "ihan kohta minun pitää mennä maahan", jolloin se ei kiinnitäkään huomiota seiso-käskyyn, vaan heti käskyn kuullessaan menee maahan (mielestään aivan oikein).
Kiinnitä huomiota käskyihisi ja vartalosi kieleen. Pyydä mieluiten koulutusohjaajaa tai jotakin kaveriasi katsomaan harjoitteluasi.
Tyypillisiä ongelmia ja mahdollisia selityksiä niille:
Toinen mahdollisuus on, että treeneissä annat koirallesi (tahattoman, tai jopa hiukan tarkoituksella) vartalokäskyn, joka onkin sen mielestä varsinainen käsky. Jos tuo vartalokäsky jää kokeissa (tai muissa tietyissä tilanteissa, esim. koulutusohjaajan katsellessa suoritustanne) pois, koira ei osaa tehdä liikettä oikein. Tyypillinen esimerkki on pieni kädenheilautus liikkeestä seisomisessa, tai polvien notkautus hyppyliikkeessä. Pyydä ystäviäsi seuraamaan treenejäsi, ja mielellään videoimaan ne, jolloin itsekin näet mahdolliset "pakkoliikkeet".
Toinen vaihtoehto on, että koira ei ole oppinut eroa nopean ja hitaan liikkeen välillä. Monet ohjaajat eivät määrätietoisesti vaadi nopeata suoritusta koiran edetessä taidoissaan, vaan ovat ikuisesti tyytyväisiä siihen, että koira "edes tottelee". Nopeutta liikkeisiin saa vaatimalla nopeutta: kun koira jo osaa käskyn, ala vähentää sen palkitsemista. Palkitse koira vain nopeista ja täsmällisistä suorituksista (hitaista ei kannata rankaista, vapauta koira vähäeleisesti ja ota liike uudestaan, toivottavasti nopeammin, jolloin pääset palkitsemaan sen). Todella hyvästä suorituksesta voi ihan kunnolla "pitää bileet" eli antaa namia, kehua koiraa ja leikkiä sen kanssa pidemmänkin aikaa. Nappisuorituksen jälkeen ei samaa liikettä kannata treenata heti uudestaan.
Sven Järverud & Gunvor af Klinteberg-Järverud: Koirakoulu: Koiranpennun ja nuoren koiran opetus, 228 sivua.
Sven Järverud & Gunvor af Klinteberg-Järverud: Koirakoulu2: käyttäytyminen -- oppiminen -- koulutus, 296 sivua.
Marie Hansson Hallgren: Paras ystäväni, 176 sivua, alkuperäisteos ilmestyi vuonna 1984.
Anni M. Korpela: Tokoa koko elämä, 303 sivua, julkaistu vuonna 2000.
Seuraavat kolme kirjaa on esitelty tarkemmin webbisivulla: Kirjaviisautta koirista, osa I, julkaistu Belgianpaimenkoirat- lehdessä 5/2000.
Job Michael Evans: Training and explaining: how to be the dog trainer you want to be, 227 sivua, julkaistu vuonna 1995. Kirja ei niinkään ole koirankoulutusopas vaan ennen kaikkea tarkoitettu henkilöille, jotka opettavat koirankoulutusta, USA:ssa kyseessä on oma ammattikuntansa, meillä Suomessa kirjan ohjeista voi koulutusohjaaja soveltuvin osin ammentaa uusia ideoita.
Paul Owens: The dog whisperer, 240 sivua, julkaistu vuonna 1999.