Kirjaviisautta koirista, osa II

Merja Tornikoski

Tässä osassa esitellään vain yksi mutta varsin tuhti teos, jossa käsitellään koiria lähinnä tieteellisten tutkimusten valossa. Kirjassa pohditaan, miksi koira on sellainen kuin se on, mitkä tekijät vaikuttavat koiran käyttäytymiseen ja luonteenpiirteisiin sekä muita aiheita, joista tiedonjanoiselle koiranomistajalle on hyötyä niin koulutustilanteissa kuin arkielämässä.

James Serpell (editor): "The Domestic Dog: Its Evolution, Behaviour and Interactions with People"

268 sivua, julkaistu v. 1996, hinta www.amazon.com:ssa USD 18.36

Kirja on kokoelmateos, joka koostuu useasta 10-20-sivuisesta artikkelista, joissa koiraa käsitellään melko tieteellisestä näkökulmasta. Kirjoittajat ovat mm. käyttäytymistutkijoita, eläinlääkäreitä ja biologeja. Kirja on jaettu kolmeen osaan: koiran kesyyntyminen ja evoluutio, käyttäytyminen ja käytösongelmat, sekä koiran ja ihmisen välinen kanssakäyminen.

Koiran kehityshistoriaa käsittelevässä osassa koiran kesyyntymisen kerrotaan alkaneen noin 14000 vuotta sitten. Tätä lukuahan on aiemmin pidetty melko luotettavana arviona, mutta vuonna 1997 -- siis vasta tämän kirjan ilmestymisen jälkeen -- julkaistujen tutkimustulosten mukaan koiran kesyyntyminen onkin mahdollisesti alkanut jo luokkaa 135000 vuotta sitten. Koirarotujen eriytyminen on ilmeisesti tapahtunut kuitenkin vasta 3000-4000 vuotta sitten.

Kehityshistoriaa käsittelevän osan kahdesta artikkelista ehkä mielenkiintoisempi on työkoirien evoluutiota käsittelevä osuus. Siinä perustellaan mm. ihanteellisen vetokoiran ruumiinrakennetta, käsitellään sekä vartioivien että paimentavien paimenkoirien luonteiden kehitystä, ja yleisemmin pohditaan sitä, minkälaiset käyttäytymiseen liittyvät seikat ovat yhteisiä kaikille kesykoirille ja mitkä puolestaan tiettyyn päämäärään tähtäävän jalostuksen tuotetta.

Kirjan toisessa osassa käsitellään varsin monipuolisesti koiran luonnetta ja käyttäytymistä. Monia belgianpaimenkoiraharrastajia kiinnostanee artikkeli, jossa käsitellään tiettyjen luonteenpiirteiden periytymistä työkoirilla (opaskoirat, metsästyskoirat, poliisikoirat, suojelukoirat). Kirjoituksessa annetaan uskonvahvistusta sille jo varsin yleiselle näkemykselle, että huono hermorakenne on voimakkaasti periytyvää ja korreloi usein ääniherkkyyden (paukkuarkuus ym.) kanssa. Sen sijaan joidenkin mielestä yllättävämpi voi olla tulos, jonka mukaan koetulosten perusteella parhaiden suojelukoirien yhdistelmillä ei kehitetä suojelukokeessa tarvittavia ominaisuuksia. Tämä tukee näkemystä, jonka mukaan hyvä periyttäjä ei välttämättä ole itse kaikilta halutuilta ominaisuuksiltaan silmiinpistävän hyvä.

Pennun kehitystä käsittelevä kirjoitus kiinnostaa varmaankin kaikkia kasvattajia ja pennunostajia. Artikkelissa johtopäätöksenä on, että pennun kehityksessä näyttää olevan muutamia erityisen kriittisiä vaiheita, joiden aikana saadut huonot kokemukset voivat vaikuttaa koko tulevaan elämään. Pentujen (varovainen) käsittely syntymähetkestä noin 5 viikon ikään todetaan erityisen tärkeäksi pentujen tulevan kehityksen kannalta, mikä omalta osaltaan vahvistaa käsitystä siitä, että pieniltä kotikasvattajilta tulevilla pennuilla on usein paremmat eväät elämään kuin isommista tarhakenneleistä tms. tulevilla. Pentujen sosaalistamisvaiheen kerrotaan nykytutkimuksen valossa kestävän 6-8 viikkoisesta (tyypillinen luovutusikä) yli puolivuotiaaksi, mikä puolestaan korostaa omistajan vastuuta, eli omistajan tulisi viettää juuri tuossa iässä pennun kanssa riittävästi aikaa ja tutustuttaa se uusiin asioihin. Jos pentua ei ole aiemmin sosiaalistettu kunnolla, yli puolivuotiaan pennun sosiaalistaminen on erittäin vaikeaa, kun taas siihen ikään asti hyvin sosiaalistettu pentu toipuu kohtuullisen hyvin myöhemmästä laiminlyönnistä.

Yllä mainittujen kirjoitusten lisäksi käyttäytymistä käsittelevässä osassa käsitellään myös koiran ravintokäyttäytymistä, rotutyypillisiä luonneominaisuuksia, sukupuolen vaikutusta luonteenpiirteisiin, koirien viestintää, koirien aggressiivisuutta, erilaisten käytösongelmien hoitamista sekä omistajan luonteenpiirteiden vaikutusta koiran käyttäytymiseen.

Kirjan kolmas osa käsittelee koiran ja ihmisen välistä suhdetta. Ensimmäiseksi pohditaan koiran ainutlaatuista asemaaa ihmisen seuralaisena ja koiran vaikutusta ihmiseen (niin hyvässä kuin pahssa, mutta enimmäkseen vaikutusten todetaan olevan positiivisia) sekä toisaalta sitä, miten hyvissä (tai huonoissa) käsissä koirat ovat ihmisen hoidossa. Osan seuraavat artikkelit keskittyvät koiralaumojen ja kulkukoirien käyttäytymiseen, ja kirjan lopussa luodaan silmäys ihmisen käsitykseen koirasta kautta aikojen, "ravinnosta ystäväksi".

Vaikka eräät tässä kirjassa mukana olevista tutkimuksista ovatkin tieteellisesti hiukan hataria (joissakin otokset ovat melko pieniä, valintaefektejä ei ole huomioitu kovin hyvin, jne.), kirjoitukset ovat varsin mukavaa vaihtelua perinteisempien koirakirjojen monesti turhan kevyeen linjaan. Lisäksi lukijalle jää se käsitys, että koiraa voi ja kannattaa tutkia tieteellisesti, sillä mm. rotujärjestöille ja kasvattajille tutkimustulokset olisivat varmasti hyvin tervetullut lisä silloin, kun tehdään esimerkiksi jalostuksellisia ratkaisuja.

Tavallista koiranomistajaa kirja ehkä ennen kaikkea muistuttaa siitä, että koiran kesyttäminen kauan kauan sitten -- olipa se sitten lähempänä 10000 tai 100000 vuotta -- ja pitkällinen yhteiselo ihmisen kumppanina ovat kehittäneet koirasta varsin ainutlaatuisen eläimen, jota on syytä arvostaa, josta kannattaa pitää huolta, ja jota entistä paremmin ymmärtämällä yhteiselosta tulee vieläkin antoisampaa.

 


CityBelgit r.y. webbisivut.


Päivitetty viimeksi: 2001-11-07 / mtt