CityBelgit r.y. webbisivut.
Monet sanovat, että koiria oppii kouluttamaan ja ymmärtämään vain kouluttamalla ja tarkkailemalla niitä, eikä lukemalla kirjoja tai kuuntelemalla esitelmiä koirien käyttäytymisestä. Oma näkemykseni on, että lukemalla oppii ainakin oppimaan nopeammin: tiettyyn asiaan alkaa kiinnittää huomiota eri tavalla, kun joku on ensiksi sen pukenut sanoiksi, ja pahimpia virheitä pystyy välttämään.
Olen itse lueskellut koirakirjoja mielelläni lapsesta asti, ja olen varma, että olen omaksunut kirjoista monta hyvää ajatusta siitä, miten koiria tulisi hoitaa ja kouluttaa. Ehkä vieläkin arvokkaampaa on huomata, että oma koira ei aina toimi kirjojen kuvaamalla tavalla. Näin oppii sekä kyseenalaistamaan joitakin neuvoja että tajuamaan sen, että kaikki neuvot eivät ole suoraan sovellettavissa jokaiseen koiraan. Niin koirat kuin me ihmisetkin -- sekä koiria kouluttavat että kirjoja kirjoittavat -- ovat yksilöitä.
Koirankoulutukseen liittyvissä kirjoissa voidaan puhua eri koulukunnista ja opeista, jotka ovat tai eivät ole ristiriidassa keskenään. Monesta "huonostakin" kirjasta on voinut oppia jotakin, ja neuvo, joka ei auttanut eteenpäin oman koiran koulutusongelmassa, on saattanut osoittautua hyödylliseksi jonkun toisen koiran kohdalla. Koiraa biologisena olentona tarkastelevat kirjat ovat erityisen tärkeitä nykypäivän ihmisille, jotka liian helposti pyrkivät inhimillistämään koiran. Jos ymmärtää, minkälaiset vietit ja vaistot koiran elämää ohjaavat ja miten koiran aistit toimivat, on huomattavasti helpompi suhtautua koiraan ja koulutusongelmiin järkiperäisesti. Eikä mikään silti estä ottamasta omaa hauvaa kainaloon illalla TV:tä katsellessa ja juttelemaan sen korvaan mukavia, ainakin silloin kun muut eivät näe -- etenkin jos on lukenut kirjoja, joissa käsitellään eläinten älykkyyttä, ja joissa useimmissa nykyään päädytään siihen lopputulokseen, että koirakin on kuin onkin älykäs...
Aina välillä joudun työmatkoille, joiden aikana paitsi ikävöin koiraani, joudun myös viettämään ikävystyttävän pitkiä aikoja lentokoneissa tai transit-halleissa koneenvaihtoa odotellen. Olen jo aikoja sitten huomannut, että koirattomana matkustaessani kaikkein mukavinta luettavaa ovat koirakirjat! Tässä sarjassa esittelen joitakin omia suosikkejani lähinnä englanninkielisten (joitakin on myös suomennettu) koirien koulutusta ja käyttäytymistä käsittelevien kirjojen joukosta. Useimmat kirjat saa tilattua kätevästi ja suhteellisen edullisesti nettikirjakaupoista (esim. http://www.amazon.com tai http://www.bol.com, lisäksi esim. http://www.dogwise.com sisältää kattavan kokoelman nimenomaan koirakirjoja).
Kirja on jo melko vanha, mutta silti yhä kiinnostava ja monille koiranomistajille hyvin hyödyllinen. New Sketen munkit asuvat pienessä munkkiluostarissa New Yorkin osavaltiossa, ja luostarinsa ylläpitämiseksi he kasvattavat saksanpaimenkoiria sekä antavat koulutusta muillekin koirille. Munkkien koirankoulutustaidoilla ja heidän kasvattamillaan koirilla on USA:ssa jo legendaarinen maine.
Tämä kirja on tarkoitettu ennen kaikkea oppaaksi ensimmäistä koiraansa hankkivalle. Kirjassa käydään läpi sekä pennun valintaan että peruskoulutukseen liittyviä asioita. Huomiota kiinnitetään siihen, että erilaisiin ympäristöihin ja erilaisille ihmisille sopivat erityyppiset koirat, ja näitä valintaan liittyviä asioita käydään läpi todellisten esimerkkien avulla. Vaikka kirjalla on jo ikää, sen perussanoma painottaa melko pehmeitä koulutusmenetelmiä: koiran käyttäytymisen ymmärtämistä, johdonmukaisuutta ja lempeää päättäväisyyttä. Nykypäivän lukija voi vierastaa lukua, jossa käsitellään koiran fyysistä rankaisemista, mutta tuokin luku on varsin maltillisesti kirjoitettu (ja kirjoittajatkin myöntävät aiheen tabuksi).
Erityisen kiinnostavaksi kirjan tekee yksityiskohtainen selostus siitä, miten luostarin saksanpaimenkoirat integroidaan osaksi kunkin munkin ja koko luostarin elämää, ja minkälaisia yhtäläisyyksiä kirjoittajat näkevät luostarinsa koirien ja ihanteellista elämää viettävien tavallisten perhekoirien välillä. Täytyy myöntää, että kirjaa lukiessa lähestulkoon kadehtii "koiramunkkien" askeettista mutta ilmeisen onnellista elämää, enkä hetkeäkään epäile, etteivätkö heidän koiransa saisi viettää luostarissa täysipainoista koiranelämää.
Kirjan tärkein sanoma on se, että koiran pitää päästä osaksi omaa laumaa -- normaalisti siis perhettä -- eli sen tulee saada viettää aikaa omien ihmistensä kanssa, välillä omia tehtäviään suorittaen. Tällainen koira on onnellinen, tasapainoinen ja rauhallinen, ja silloin siltä voidaan myös vaatia tietynlaista käytöstä.
Fisherin ja Delzion kirjan nimi on vapaasti suomennettuna "No niin, koirasi ei ole mikään Lassie", ja tässä Lassie ei tietenkään viittaa rotuun, vaan tuohon TV:stäkin tuttuun ylimaallisen älykkääseen otukseen. Vaikka monet belgianpaimenkoiranomistajat haluaisivatkin ajatella koiriensa olevan Lassien kaltaisia koiramaailman Einsteineja, jotka eivät mitään "tyhmien koirien" opaskirjaa tarvitse, suosittelen tätä kirjaa lämpimästi myös kaikkien belginomistajien kirjahyllyyn! Kirja on yhtä aikaa hauska ja hyödyllinen, ja ehkäpä jokaisesta belgistäkin aina välillä löytyy ripaus itsepäistä bulldogia, jolloin tämän kirjan vinkit oikeista naruista vetämiseksi voivat olla ihan paikallaan. Kirjassa käydään läpi ne ominaisuudet, jotka tekevät koirasta "vaikean koulutettavan", sekä asioita, joiden avulla näillä ominaisuuksilla varustettu koira voidaan saada taivuteltua kiinnostumaan koulutuksesta.
Kirjan kirjoittajista toinen, Betty Fisher, on itse kunnostautunut alunperin kouluttamalla omat bulldoginsa pärjäämään tottelevaisuuskokeissa ja myöhemmin saavuttanut mainetta "vaikeiden" koirien ja rotujen kouluttajana. Suzanne Delzion kokemus koirista on vähäisempi, sillä hän on itse ollut oppilaana Fisherin koulutusryhmässä. Kirja eteneekin siten, että Fisher on kirjoittanut "varsinaisen" kirjan ja Delzio omia huomioitaan, "aloittelijan muistiinpanoja", joissa hän kertoo samoista asioista omin sanoin, omien esimerkkiensä avulla.
Kirjassa käsitellään aluksi koirien käyttäytymisen perusasioita, kuten sitä, miten dominoiva ja itsenäinen koira saadaan paremmin käyttäytymään halutulla tavalla mm. kiinnittämällä huomiota laumajärjestykseen. Myös ohjaajan vartalosignaaleihin kiinnitetään huomiota. Koiran motivointia käsitellään parin luvun verran, ja kirjan loppuosa keskittyy tottelevaisuusharjoituksiin alkaen kontakti- ja alkeisharjoituksista ja päättyen kilpasuorituksiin.
Vaikka kirja onkin nimellisesti suunnattu koiranomistajille, jotka haluavat saada "vaikeammankin" rodun tai yksilön koulutettua, siitä on varmasti hyötyä meille kaikille, joiden koiraan ainakin joskus näyttää iskevän hetkellinen ymmärrys- tai motivaatiokatkos. Itse olen havainnut jotkut kirjan vinkit ja anekdootit sangen hyödyllisiksi myös tottelevaisuuskentällä alkeisryhmää opettaessani, etenkin luvut, joissa käsitellään koiran ja ohjaajan välistä kontaktia ja koiran motivaatiota, sekä ohjaajan omia virheitä.
Kirjan varsinainen sanoma on jo monista muistakin "pehmeistä" koulutusoppaista tuttu "ole koirasi lempeä johtaja, ja palkitse koirasi asioilla, joita se arvostaa". Tämän kirjan erityisansio on, että tuon perusajatuksen sanomiseen on käytetty vankasti asiatietoa ja sopivasti huumoria.
Tälle kirjalle on kuvaavaa se, että etsin sitä pariin otteeseen tuloksetta ison USA:laisen kirjakaupan koirakirjahyllystä, mutta lopulta myyjä löysi sen psykologiahyllystä. Kirja ei siis ole pelkästään koirankoulutusopas, vaan johdatus syvällisempään filosofiaan siitä, kuinka saada koirat, ihmiset ja vaikkapa delfiinit toimimaan kouluttajan haluamalla tavalla, käyttäen positiivista vahvistamista. Kirja on kirjoitettu kuitenkin hyvin yleistajuisesti ja paikoitellen jopa humoristisesti.
Karen Pryorin nimi on monille suomalaisillekin tuttu shapingin ja etenkin naksutinkoulutuksen uranuurtajana. Pryor on julkaissut myös pelkästään naksutinkoulutukseen keskittyviä oppaita, mutta tämä kirja esittelee loistavasti koko shapingin filosofian: miten saada joku toimimaan haluamallasi tavalla, ilman minkäänlaista näkyvää pakotetta.
Karen Pryorin omien sanojen mukaan positiivinen vahvistaminen (positive reinforcement) on mikä tahansa asia, mikä jonkun teon yhteydessä lisää todennäköisyyttä sille, että sama teko tapahtuu uudestaan. Tämän yksinkertaisen asian ymmärtäminen ei ole vaikeata, mutta sen soveltaminen käytännön tilanteisiin on monille meistä yllättävän vierasta. Kyse siis on siitä, että tekijä (koira) saa oikeasta teosta oikeanlaista palautetta juuri oikeaan aikaan.
Kirjassa käydään läpi paitsi positiivisen vahvistamisen perusperiaatteet, myös koko oppimisprosessi, johon kuuluu mm. palkitsemisen satunnaistaminen, välineellinen ehdollistuminen (esim. "hyvä!" tai naksautus palkkion tilalla, ikäänkuin merkiksi siitä, että palkkio on ansaittu), sekä mm. pitkäkestoinen käyttäytyminen. Shapingillä tarkoitetaan sitä, että käyttäytymistä muokataan täydellisemmäksi, kohti haluttua päämäärää, ja sille on omistettu oma lukunsa. Yksi kirjan luvuista keskittyy siihen, miten voidaan päästä eroon jostakin opitusta tavasta: eri tapoja eroonpääsemiseksi on lueteltu 8 kpl, joista tärkeimmät perustuvat positiiviseen vahvistamiseen, mutta ensimmäisenä on annettu tylyn suoraviivainen: "ammu koira" (jos kyse on koirasta). Tästä hiukan makaaberista vaihtoehdosta kirja on saanut nimensä "Älä ammu koiraa!", sillä lähtökohtana on, että mistä tahansa ongelmakäyttäytymisestäkin koira voidaan kouluttaa pois käyttämällä positiivista vahvistamista.
Pryorin kirja on mukava sekoitus oppimisen teoriaa ja tosielämän esimerkkejä. Vain pieni osa esimerkeistä liittyy koirankoulutukseen, lopuissa käsitellään mm. sitä, miten saada pomo antamaan palkankorotus, delfiini hyppäämään renkaasta useita kertoja peräkkäin, oma squash-peli paremmaksi, kissa pysymään pois pöydältä tai aviomies ostamaan mieluisa syntymäpäivälahja! Mutta täytyykin tässä lopetella, pitää mennä syömään, sillä Tepe on kokannut minulle neljän ruokalajin päivällisen...